![]() | |||
![]() | ![]() | TYÖPAJAT 3.-7.6.2009 Tapahtuman aikana jokainen osallistuja pääsee osallistumaan yhteen tai kahteen työpajaan. Tarjolla on teatteria, sirkusta, tanssia, kädentaitoja, musiikkia ja mediaa taiteen ammattilaisten opastuksella. Tästä linkistä -> työpajojen aikataulu pdf-muodossa. ![]() TEATTERI Tähtien improvisaatiopaja Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Anna Turunen ja näyttelijä Sanna Kemppainen Kansalaisopisto, Pohjolankatu 27 Improvisaatio tarkoittaa esityksen luomista tilanteen ollessa käynnissä. Improvisaatio on uskaltamista, itsensä kehittämistä ja ennen kaikkea hetkessä olemista muut osallistujat huomioiden. Venuksen naamioteatteri Tanssi- ja teatteripedagogi Tanja Eloranta Monitoimitalo, Pormestarinkatu 10 B Kokeillaan naamioilla näyttelemistä ja kurkistetaan muuntautumiseen. Heittäydytään naamioiden innostamina erilaisiin rooleihin. Marsilainen katuteatteri Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Niina Hosiasluoma Ammattiopisto, Pohjolankatu 12 Tutkitaan kaupunkia esiintymistilana, ja ilahdutetaan ohikulkijoita tempauksilla. Heittäydytään leikkisästi ryhmässä. Myös sooloilu on mahdollista. SIRKUS Satelliittien pyramidikoulu Sirkusleirin kouluttajat Taidekoulu Estradi, Teollisuuskatu 9 Tutustutaan turvallisesti pari- ja ryhmäpyramideihin ja läpikäydään oikeaoppiset nostot ja perusliikkeet. Saturnuksen renkaiden tasapainoilu Sirkusleirin kouluttajat Taidekoulu Estradi, Teollisuuskatu 9 Kokeillaan tasapainoilutaitoja eri sirkusvälineillä mm. rullilla, rolabolilla ja tasapainoilupalloilla. TANSSI Uranuksen kansantanssitulitus Tanssinopettaja AMK Paula Kettu Ammattiopisto, Pohjolankatu 12 Lauletaan ja tanssitaan kohti auringon syntymäpäivä kemuja. Pluton kv -tanssipläjäys Tanssinopettaja Svetlana Kononova Tanssiryhmä Satakieli, Venäjä Kimpisen koulu, Pohjolankatu 2 Perinteisiä udmurtilaisia leikkejä ja kansantansseja Merkuriuksen showjazzpaja Tanssinopettaja Anu Itkonen Tanssiopisto Sonja Tammela, Suvorovinkuja 3 Lämmitellään liikkuvilla ja tanssillisilla street- ja jazzsarjoilla, joihin sisältyy muun muassa hyppyjä, käännöksiä ja piruetteja. Lopuksi työstetään tanssi ja harjoitellaan muodostelmissa ja kaanonissa tanssimista. Jupiterin kuiden streetdance Tanssinopettaja Michael Geppert Tanssiopisto Sonja Tammela, Suvorovinkuja 3 Streetdance on vauhdikas laji, sekoitus hip-hopia, breakdancea, housea, poppingia ja lockingia. MUSIIKKI Avaruusromusta soittimiksi Muusikko Juhani Suominen & Kalenaorkesteri Kansalaisopisto, Pohjolankatu 27 Valmistetaan kierrätysmateriaalista mitä ihmeellisimpiä avaruudellisia instrumentteja. Hyötykäyttöön tulevat niin säilyketölkit kuin CD-levytkin. Työpajassa valmistettuja soittimia voidaan käyttää pääjuhlan Universaalissa karnevaalissa. Universaali rytmipaja Muusikko Jukka Hannula & Kalenaorkesteri Kansalaisopisto, Pohjolankatu 27 Tutustutaan maailmanmusiikin rytmisoittimiin ja rytmeihin eripuolilta universumia. Rytmiverstaan osallistujilla on mahdollisuus osallistua myös pääjuhlassa universaalin karnevaalin rytmittämiseen. KÄDENTAIDOT Aurinkoinen batiikkipaja Maija-Liisa Blaubergin Taito-keskus, Tasihinin talo, Kauppakatu 25 Värjätään aurinkovärjäystekniikalla huippuhienot kassit ja tehdään kassikorut. Afroditen askartelu Etelä-Karjalan taitokeskuksen kouluttajat Taito-keskus, Tasihinin talo, Kauppakatu 25 Askarrellaan pomskuja ja avaimenperiä. MEDIA Kuun alias Kalenakatin tapahtumatiedotus Saimaan mediakeskus Metakka Urheilutalo, Pohjolankatu 29 Autetaan Kalenakattia Kalenasanomien laatimisessa. Osallistujat tekevät pieniä uutisjuttuja Kalenoiden tapahtumista. Jutut julkaistaan joka päivä Kalenasanomissa ja tapahtuman kotisivuilla. LUONTO Ukkosenpojan vastatalkoot Ilkka Lampinen Vastatalkoisiin voivat osallistua kaikki halukkaat, niin lapset kuin aikuisetkin. Tapahtuman aikana talkoisiin ja vastantekoon opastaa Ukkosenpoika. Eniten vastoja tehneille luvassa kivoja palkintoja. Talkoot toteutetaan, mikäli koivuissa on riittävästi lehtiä. Ukkosenpojan vastatalkoot -pajaan voi ilmoittautua myös ennakkoilmoittautumisen yhteydessä, ja siihen voi osallistua vaikka olisikin jo valinnut kaksi muuta työpajaa. | |